2014

Alkuvuonna konkurssien määrä väheni, mutta yksityishenkilöiden velkajärjestelyt lisääntyivät

Julkaistu: 15.08.2014

Konkurssien määrä väheni kuluvan vuoden ensimmäisellä puolikkaalla 4,1 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Niiden koskettamien työntekijöiden määrä väheni vajaalla 1000 työntekijällä. Konkurssien määrä on kasvussa kaupan päätoimialalla sekä teollisuus- ja kaivostoiminnassa, mutta vähentymässä muun muassa majoitus- ja ravitsemustoiminnan, rakentamisen sekä maa-, metsä- ja kalatalouden aloilla. Tilastokeskuksen tilastoissa on huomioitu konkurssiin haetut yritykset, yhteisöt ja luonnolliset henkilöt.

Myös yrityssaneerausten määrä on laskussa. Niitä pantiin vireille 7,3 prosenttia vähemmän viime vuoden alkuvuoteen verrattuna. Menettelyyn joutuneissa yrityksissä työskenteli jopa 40,4 prosenttia vähemmän työntekijöitä aiempaan verrattuna. Yrityssaneerausten määrä on kuitenkin kasvussa rakentamisen, kaupan ja majoitus- ja ravitsemustoiminnan aloillla. Sen sijaan esimerkiksi teollisuuden alalla määrä on vähentynyt.

Yksityishenkilöiden velkajärjestelyiden määrä on kuitenkin kasvussa. Niiden määrä lisääntyi tammi-kesäkuun aikana 12 prosentilla. Hakemuksia jätettiin yhteensä 2193, joista valtaosa oli yksittäisen henkilön tekemiä. Mies- ja naispuolisten hakijoiden välillä oli eroa vain niukasti – miehiä jätti enemmän hakemuksia 1, 4 prosenttia.

Konkurssia, yrityssaneerausta ja yksityishenkilön velkajärjestelyä haetaan käräjäoikeudelta.

Tilastokeskuksen julkaisemista tuoreista tilastoista ilmenee insolvenssimenettelyiden, eli menettelyiden velkavastuun toteuttamiseksi, kehitys alkuvuonna. Insolvenssimenettelyihin kuuluu Suomessa edellä esiteltyjen menettelyiden lisäksi ulosotto.

Löydätkö vastauksen kysymykseesi artikkeleistamme?

Uutiset

Uusi yhdenvertaisuuslaki astuu voimaan 1.1.2015

Voimaan astuvalla uudella yhdenvertaisuuslailla edistetään yhdenvertaisuutta ja ehkäistään syrjintää. Lakia sovelletaan julkiseen ja yksityiseen toimintaan, muttei yksityiselämään, perhe-elämään ja uskonnonharjoitukseen. Siten se soveltuu esimerkiksi työantajiin ja koulutuksen järjestäjiin. Samalla tasa-arvolakiin, joka sääntelee sukupuolisyrjinnän kieltoa, tulee joitakin muutoksia koskien esimerkiksi lisättyä sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuvan syrjinnän kieltoa.

Lue uutinen

Uutiset

Korkein oikeus määräsi huoltajuuskiistan hävinnen vanhemman maksamaan voittaneen oikeudenkäyntikulut

Tapauksessa vanhemmat olivat riidelleet lasten huollosta ja tapaamisoikeudesta. Hävinnyt vanhempi oli käräjäoikeudessa vaatinut yksinhuoltoa ja toiselle vanhemmalle tiedonsaantioikeutta lasten asioista. Vaatimusten perusteina olivat muun muassa vanhempien riidat ja toisen vanhemman lapsiin kohdistunut huono kohtelu.

Lue uutinen

Uutiset

Korvausten saaminen kartelleista aiheutuneista vahingoista helpottuu

Kilpailunrajoituksista kuten kartelleista kärsineiden mahdollisuudet korvauksiin paranevat uuden direktiivin myötä, jonka Euroopan parlamentti ja EU-maat ovat hyväksyneet. Korvauksia voivat saada kilpailunrajoitusten vuoksi ylihintaa maksaneet asiakkaat. Hinnannousu on voinut olla kartellien kohdalla jopa 25 prosenttia.

Lue uutinen

Puhelinpalvelu

0600 199 33

Oikeudellisten asioiden neuvontapuhelin (3,10 € + ppm/min)

OpusLexin lakimiehet palvelevat sivua myös puhelimitse! Puhelinneuvontaa numerossa 0600 199 33 (3,1 € + ppm/min). Sinua lähinnä vapaana oleva OpusLexin lakimies vastaa puheluusi arkipäivisin kello 8:00-16:00 välisenä aikana, aattopäivinä klo 8:00-14:00.