Työ ja virka

Milloin työnantaja voi irtisanoa työntekijän tuotannollisilla tai taloudellisilla irtisanomisperusteilla?

Julkaistu: 31.12.2011

Työnantaja saa irtisanoa työsopimuksen, kun tarjolla oleva työ on taloudellisista, tuotannollisista tai työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi.

Työsopimusta ei kuitenkaan saa irtisanoa, jos työntekijä on sijoitettavissa tai koulutettavissa toisiin tehtäviin.

Perustetta irtisanomiseen ei ole ainakaan silloin, kun työnantaja on joko ennen irtisanomista tai sen jälkeen ottanut uuden työntekijän samankaltaisiin tehtäviin, vaikka hänen toimintaedellytyksensä eivät ole vastaavana aikana muuttuneet. Irtisanominen ei ole perusteltua myöskään silloin, jos töiden uudelleenjärjestelystä ei ole aiheutunut työn tosiasiallista vähentymistä.

Löydätkö vastauksen kysymykseesi artikkeleistamme?

Artikkelit

Työntekijän lomauttaminen

Työntekijän lomauttamisesta säädetään työsopimuslaissa (55/2001). Lomauttamisella tarkoitetaan työnantajan päätökseen tai hänen aloitteestaan tehtävään sopimukseen perustuvaa työnteon ja palkanmaksun väliaikaista keskeyttämistä työsuhteen pysyessä muutoin voimassa. Lomauttamisessa on täten kyse väliaikaisesta tilanteesta: työnteko ja palkanmaksu keskeytetään väliaikaisesti, mutta työsuhde ja työsopimuksesta johtuvat velvollisuudet pysyvät voimassa muilta osin.

Lue artikkeli

Artikkelit

Mitä velvollisuuksia työntekijällä on työsuhteen osapuolena?

Työsuhteen osapuolilla, työnantajalla ja työntekijällä, on omat laissa säädetyt velvollisuutensa. Tässä artikkelissa tarkastellaan millaisia velvollisuuksia työntekijälle asetetaan laissa. Työntekijän velvollisuuksista säädetään työsopimuslaissa. Työntekijän pääasiallisena velvollisuutena on tehdä työnsä sovitun mukaisesti. Työsopimuslain 3 luvun 1 §:n mukaan työntekijän on tehtävä työnsä huolellisesti työnantajan työnjohtovaltaan kuuluvia määräyksiä noudattaen. Lisäksi työntekijän on toiminnassaan vältettävä kaikkea, mikä on ristiriidassa hänen asemassaan olevalta työntekijältä kohtuuden mukaan vaadittavan menettelyn kanssa. Työntekijän on oltava lojaali eli uskollinen työnantajaa kohtaan.

Lue artikkeli

Artikkelit

Mitä osa-aikatyöstä säädetään laissa?

Suomen työlainsäädännössä on useita säännöksiä, jotka koskevat osa-aikatyötä. Yleistä osa-aikatyön määritelmää lainsäädännössä ei kuitenkaan ole. Lainsäädännössä ei ole säädetty vähimmäistyöajasta, jota työsuhteissa pitäisi noudattaa. Vähimmäistyöajasta voidaan sopia osapuolten välisessä työsopimuksessa.

Lue artikkeli

Puhelinpalvelu

0600 199 33

Oikeudellisten asioiden neuvontapuhelin (1 € + ppm/min)

OpusLexin lakimiehet palvelevat sivua myös puhelimitse! Puhelinneuvontaa numerossa 0600 199 33 (1 € + ppm/min). Sinua lähinnä vapaana oleva OpusLexin lakimies vastaa puheluusi arkipäivisin kello 8:00-16:00 välisenä aikana, aattopäivinä klo 8:00-14:00.