Voimakkaana lähtökohtana ulosotossa on, että ulosottomies ratkaisee itse ulosoton aikana esiin tulleet riitakysymykset. Ulosottomies voi tällöin tietyin rajoituksin korjata tekemänsä virheet itseoikaisun avulla.
Asianosainen voi myös saattaa asian tuomioistuimen ratkaistavaksi. Täytäntöönpanoriitana voidaan käsitellä ulosottoperusteen antamisen jälkeen tapahtuneet muutokset velvoitteen aineellisessa sisällössä sekä muut aineelliset kysymykset, esimerkiksi maksu- tai vanhentumisväite, riitautettu maksu- tai palautusvelvollisuus tai sivullisen oikeutta loukkaava ulosmittaus.
Asianosainen voi tehdä myös ulosottovalituksen, jossa voidaan käsitellä em. asioiden lisäksi ulosoton menettelyllisiä kysymyksiä. Valitus tehdään sille tuomioistuimelle, jonka tuomiopiirissä täytäntöönpanotoimi on suoritettu. Määräaika valituksen tekemiseen on kolme viikkoa. Valituksen määräaika lasketaan asianomaiselle päivästä, jona toimitus pidettiin tai päätös tehtiin, jos siitä on hänelle etukäteen ilmoitettu tai hän on ollut toimituksessa läsnä.
Kuka saa omaisuutesi kuoleman jälkeen? Suomessa perintökaari säätelee perimisjärjestyksen. Perinnönsaajat on jaettu kolmeen perillisryhmään eli parenteeliin. Testamentilla perinnönjättäjä voi myös itse vaikuttaa siihen, miten hänen omaisuutensa jaetaan kuoleman jälkeen. Testamentilla ei voi kuitenkaan poistaa rintaperillisten oikeutta ns. lakiosaan.
Lue artikkeliAvoliitto ei purkautuessaan synnytä samanlaisia varallisuusoikeudellisia vaikutuksia kuin avioliitto. Lähtökohtana on, että avoliiton molemmat osapuolet pitävät oman omaisuutensa. Avoliiton päättyessä ei suoriteta ositusta, eikä kumpikaan osapuoli maksa tasinkoa toiselle. Poikkeuksena tästä on hyvitys yhteistalouden hyväksi annetusta panoksesta.
Lue artikkeliOikeus määrää hakemuksesta sopivan henkilön pesänjakajaksi. Jos pesän laatuun tai laajuuteen katsoen taikka muusta erityisestä syystä on tarpeen, voidaan määrätä useita pesänjakajia.
Lue artikkeliOikeudellisten asioiden neuvontapuhelin (1 € + ppm/min)
OpusLexin lakimiehet palvelevat sivua myös puhelimitse! Puhelinneuvontaa numerossa 0600 199 33 (1 € + ppm/min). Sinua lähinnä vapaana oleva OpusLexin lakimies vastaa puheluusi arkipäivisin kello 8:00-16:00 välisenä aikana, aattopäivinä klo 8:00-14:00.