Perhe ja perintö

Onko sukunimen menettäminen mahdollista?

Julkaistu: 22.01.2011

Sukunimen voi menettää kahdella tavalla. Jos isyys on kumottu, tuomioistuin voi miehen vaatimuksesta päättää, että lapsi on velvollinen ottamaan sen sukunimen, joka äidillä oli lapsen syntymän hetkellä, jollei lapsen edun kannalta ole pidettävä tärkeänä, että hän säilyttää sukunimensä. Lapsen sukunimen muuttamista tarkoittava kanne on nostettava vuoden kuluessa siitä, kun isyys on kumottu.

Sukunimen menettäminen on mahdollista myös tilanteessa, jossa henkilö on hakemuksesta saanut uuden, ns. suojatun sukunimen, ja nimen käyttäminen olennaisessa määrin loukkaa muiden kyseisen nimen kantajien oikeutta. Tällöin voi toinen nimen tai tunnuksen haltija ajaa käräjäoikeudessa kannetta sukunimen julistamisesta menetetyksi.

Sukunimen menetetyksi julistamista tarkoittava kanne on tällaisessa tapauksessa nostettava viiden vuoden kuluessa siitä, kun uusi sukunimi on merkitty väestötietojärjestelmään. Henkilö, joka on julistettu menettäneeksi oikeutensa sukunimeen, on velvollinen ottamaan takaisin aikaisemman sukunimensä.

Löydätkö vastauksen kysymykseesi artikkeleistamme?

Artikkelit

Miksi edunvalvontavaltuutus tulisi tehdä juuri nyt?

Edunvalvontavaltuutus ei ole pelkästään varautumista vanhuuteen. Kuvitellaan vaikkapa tilanne, jossa alkutalven pimeässä ajat autolla liukasta tietä kotiin töistä ja yhtäkkiä hirvi osuu tiellesi. Siinä hetkessä varmastikin miettii, kuinkahan tässä käy ja toivottavasti nyt ei satu pahasti. Harmillisessa tilanteessa hirvikolari voi kuitenkin viedä sairaalaan pidemmäksikin aikaa eikä enää olekaan kykenevä hoitamaan omia asioitaan kuten ennen. Tämmöiseen tilanteeseen varautuminen edellyttää jo nyt pohtimaan edunvalvontavaltuutuksen laatimista kuntoon sekä vanhuuden varalle että ns. pahan päivän varalle.

Lue artikkeli

Artikkelit

Perimysjärjestys

Kuka saa omaisuutesi kuoleman jälkeen? Suomessa perintökaari säätelee perimisjärjestyksen. Perinnönsaajat on jaettu kolmeen perillisryhmään eli parenteeliin. Testamentilla perinnönjättäjä voi myös itse vaikuttaa siihen, miten hänen omaisuutensa jaetaan kuoleman jälkeen. Testamentilla ei voi kuitenkaan poistaa rintaperillisten oikeutta ns. lakiosaan.

Lue artikkeli

Artikkelit

Hyvitys yhteistalouden hyväksi annetusta panoksesta.

Avoliitto ei purkautuessaan synnytä samanlaisia varallisuusoikeudellisia vaikutuksia kuin avioliitto. Lähtökohtana on, että avoliiton molemmat osapuolet pitävät oman omaisuutensa. Avoliiton päättyessä ei suoriteta ositusta, eikä kumpikaan osapuoli maksa tasinkoa toiselle. Poikkeuksena tästä on hyvitys yhteistalouden hyväksi annetusta panoksesta.

Lue artikkeli

Puhelinpalvelu

0600 199 33

Oikeudellisten asioiden neuvontapuhelin (3,10 € + ppm/min)

OpusLexin lakimiehet palvelevat sivua myös puhelimitse! Puhelinneuvontaa numerossa 0600 199 33 (3,1 € + ppm/min). Sinua lähinnä vapaana oleva OpusLexin lakimies vastaa puheluusi arkipäivisin kello 8:00-16:00 välisenä aikana, aattopäivinä klo 8:00-14:00.