Perhe ja perintö

Mitä avioliitto on?

Julkaistu: 04.12.2011

Avioliitto on naisen ja miehen välinen, lain nojalla oikeusvaikutuksia saava yhteiselämän muoto. Avioliiton myötä puolisoilla on esimerkiksi oikeus ottaa toistensa sukunimi sekä avio-oikeus toistensa omaisuuteen.

Ennen avioliittoa puolisot ovat kihloissa. Kihlaukselle ei ole laissa säädetty mitään muotovaatimuksia eikä kihlauksella ole oikeutta luovaa vaikutusta.

Avioliitto solmitaan vihkimisellä, joka voi olla joko kirkollinen vihkiminen tai siviilivihkiminen. Ennen vihkimistä selvitetään, ettei avioliitolle ole esteitä. Avioliiton este on käsillä esimerkiksi silloin, kun jompikumpi puolisoista on alle 18-vuotias taikka edelleen avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa.

Puolisot ovat keskenään yhdenvertaiset. Kummallakin puolisolla on oikeus päättää itse osallistumisestaan ansiotyöhön sekä yhteiskunnalliseen ja muuhun toimintaan perheen ulkopuolella. Avioliitossa vallitsee aviovarallisuuden osalta kantavina periaatteina laaja sopimusvapaus, omaisuuden erillisyys ja velkojen erillisyys.

Avioliitto purkautuu, kun jompikumpi puolisoista kuolee tai hänet julistetaan kuolleeksi taikka kun puolisot tuomitaan avioeroon.

Avioliitto on toistaiseksi ainoastaan naisen ja miehen välinen liitto. Samaa sukupuolta olevat parit voivat halutessaan rekisteröidä parisuhteensa. Rekisteröityyn parisuhteeseen sovelletaan muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta samoja säännöksiä kuin avioliittoonkin.

Löydätkö vastauksen kysymykseesi artikkeleistamme?

Artikkelit

Miksi edunvalvontavaltuutus tulisi tehdä juuri nyt?

Edunvalvontavaltuutus ei ole pelkästään varautumista vanhuuteen. Kuvitellaan vaikkapa tilanne, jossa alkutalven pimeässä ajat autolla liukasta tietä kotiin töistä ja yhtäkkiä hirvi osuu tiellesi. Siinä hetkessä varmastikin miettii, kuinkahan tässä käy ja toivottavasti nyt ei satu pahasti. Harmillisessa tilanteessa hirvikolari voi kuitenkin viedä sairaalaan pidemmäksikin aikaa eikä enää olekaan kykenevä hoitamaan omia asioitaan kuten ennen. Tämmöiseen tilanteeseen varautuminen edellyttää jo nyt pohtimaan edunvalvontavaltuutuksen laatimista kuntoon sekä vanhuuden varalle että ns. pahan päivän varalle.

Lue artikkeli

Artikkelit

Perimysjärjestys

Kuka saa omaisuutesi kuoleman jälkeen? Suomessa perintökaari säätelee perimisjärjestyksen. Perinnönsaajat on jaettu kolmeen perillisryhmään eli parenteeliin. Testamentilla perinnönjättäjä voi myös itse vaikuttaa siihen, miten hänen omaisuutensa jaetaan kuoleman jälkeen. Testamentilla ei voi kuitenkaan poistaa rintaperillisten oikeutta ns. lakiosaan.

Lue artikkeli

Artikkelit

Hyvitys yhteistalouden hyväksi annetusta panoksesta.

Avoliitto ei purkautuessaan synnytä samanlaisia varallisuusoikeudellisia vaikutuksia kuin avioliitto. Lähtökohtana on, että avoliiton molemmat osapuolet pitävät oman omaisuutensa. Avoliiton päättyessä ei suoriteta ositusta, eikä kumpikaan osapuoli maksa tasinkoa toiselle. Poikkeuksena tästä on hyvitys yhteistalouden hyväksi annetusta panoksesta.

Lue artikkeli

Puhelinpalvelu

0600 199 33

Oikeudellisten asioiden neuvontapuhelin (3,10 € + ppm/min)

OpusLexin lakimiehet palvelevat sivua myös puhelimitse! Puhelinneuvontaa numerossa 0600 199 33 (3,1 € + ppm/min). Sinua lähinnä vapaana oleva OpusLexin lakimies vastaa puheluusi arkipäivisin kello 8:00-16:00 välisenä aikana, aattopäivinä klo 8:00-14:00.