Perhe ja perintö

Julkaistu: 23.01.2012

Laki lapsen elatuksesta määrittelee lapsen elatuksen tarpeen sekä lapsen oikeuden riittävään elatukseen hyvin yleisellä tasolla. Lain mukaan lapsella on oltava oikeus riittävään elatukseen. Riittävä elatus käsittää lapsen kehitystason mukaisten aineellisten ja henkisten tarpeiden tyydyttämisen, lapsen tarvitseman hoidon ja koulutuksen sekä tästä aiheutuvat kustannukset. Vanhemmat vastaavat lapsen elatuksesta kykynsä mukaan.

Vanhempien elatuskykyä arvioitaessa otetaan huomioon heidän ikänsä, työkykynsä ja mahdollisuutensa osallistua ansiotyöhön, käytettävissä olevien varojen määrä sekä heidän lakiin perustuva muu elatusvastuunsa. Vanhempien elatusvastuun laajuutta arvioitaessa otetaan huomioon myös lapsen kyky ja mahdollisuudet itse vastata elatuksestaan sekä seikat, joiden johdosta vanhemmille ei aiheudu lapsen elatuksesta kustannuksia tai ne ovat vähäiset. Laista puuttuvat kuitenkin vielä toistaiseksi yksityiskohtaiset säännökset lapsen elatuksen tarpeen ja vanhemman elatuskyvyn arvioinnista ja toisaalta myös elatusavun suuruuden laskemisesta sekä edellytyksistä muuttaa elatusapua.

Koska laki lapsen elatuksesta sisältää vain yleispiirteiset säännökset lapsen elatusavun suuruuden määrittämisestä, olisi oikeusministeriön työryhmämietinnön 2006:10 sisältämä ohje hyödyllinen apuväline myös käsiteltäessä lapsen elatukseen liittyviä asioita tuomioistuimissa ja laskettaessa elatusavun suuruutta, vaikkakaan kyseisellä ohjeella ei ole tuomioistuinta sitovaa vaikutusta. Mikäli kyseinen ohje sitoisi tuomioistuimia, olisi tällä varmasti positiivinen vaikutus oikeuskäytännön yhtenäistämiseen. Käytännössä onkin ollut havaittavissa, että tuomioistuimet ovat tiedostaneet kyseisen ohjeen olemassaolon ja omaksuneet sen osaksi ratkaisukäytäntöään.

Oikeusministeriön työryhmämietinnössä 2006:10 lapsen elatuksesta aiheutuvat kustannukset on jaettu yleisiin ja erityisiin kustannuksiin. Lapsen peruskulutuksen rakenne ja peruskulutukseen käytettävä rahamäärä riippuu mietinnön mukaan lähtökohtaisesti lapsen iästä. Työryhmän laatiman ohjeen mukaan lapsen yleiset kustannukset lasketaan siten, että 0-6-vuotiaiden lasten osalta yleisiksi kustannuksiksi määritellään 250 euroa/kk, 7-12-vuotiaiden lasten 290 euroa/kk ja 13-17-vuotiaiden lasten 390 euroa/kk. Koska lapsen elatuksen tarve kuitenkin yleensä kasvaa lapsen iän myötä, olisi perustelua, että myös tämä otettaisiin huomioon ennakoivasti riittävää elatusapua määriteltäessä ja elatusapu määriteltäisiin heti ensimmäisessä vaiheessa sellaiselle tasolle, että se riittäisi lapsen elatukseen myös lapsen kasvaessa ja kustannusten noustessa. Tällä olisi myös mahdollista välttää tarve hakea muutosta vahvistettuun elatukseen.

Lapsella saattaa olla myös erityisiä kustannuksia, jotka tulee ottaa huomioon elatusta vahvistettaessa. Kalliimmat harrastukset tulee huomioida ainakin silloin, mikäli vanhemmat ovat yhdessä päättäneet lapsen harrastuksen aloittamisesta. Vanhemman elatuskykyä laskettaessa vähennetään hänen nettotuloistaan ensiksi vanhemman välttämättömät asumiskustannukset. Asumiskuluina otetaan huomioon kohtuulliset asumiskustannukset.

Nettotuloistaan vanhempi saa lisäksi vähentää omaan kulutukseensa 500 euroa kuukaudessa, mikäli hän asuu yksin ja 420 euroa kuukaudessa, mikäli hän jakaa talouden yhdessä toisen aikuisen kanssa.

Elatuskykyä vähentävänä tekijänä otetaan huomioon myös vanhemman kanssa asuvien muiden lasten elatuksen tarve.

Etävanhemman luona asuvan muun lapsen tai lasten erityisiä kustannuksia ei kuitenkaan ohjeen mukaan oteta ollenkaan huomioon vanhemman elatuskykyä arvioitaessa. Näiden erityiskustannusten huomioon ottaminen olisi kuitenkin perusteltua vanhemman elatuskykyä arvioitaessa. Muutoin saattaa käydä niin, että vanhemman elatuskyky määritetään liian korkeaksi tämän todelliseen maksukykyyn nähden.

Ohjeen mukaan elatusapua maksava vanhempi maksaa elatusapua kuitenkin vain elatuskykynsä rajoissa, vaikka lapsen elatuksen tarve olisikin tosiasiassa suurempi. Tämä saattaa johtaa käytännössä siihen, että lähivanhempi, jonka luona lapsi asuu, vastaa suuremmasta osasta elinkustannuksia, vaikkei hänen oma elatuskykynsä vastaavasti tähän riittäisikään.

Vahvistetun elatusavun määrää ja sen suorittamistapaa voidaan lapsen elatuksesta annetun lain mukaan muuttaa sopimuksella tai tuomiolla, mikäli niissä olosuhteissa, jotka on otettava huomioon elatusapua vahvistettaessa, on tapahtunut niin olennaisia muutoksia, että elatusavun muuttamista on sekä lapsen että elatusapua suorittavan vanhemman olot huomioon ottaen pidettävä kohtuullisena. Kynnys elatusavun muuttamiseksi on toistaiseksi ollut oikeuskäytännössä melko korkea. Jos lapsen elatuksen tarpeessa tai vanhemman elatuskyvyssä tapahtuu olennaisia muutoksia, on elatusavun muuttamisen kuitenkin oltava käytännössä mahdollista ja muutoskynnyksen tulisikin olla nykyistä alhaisempi. Vanhemman elatuskyvyn määrittäminen pitemmällä aikavälillä kun on käytännössä usein hyvin hankalaa.

Kuten ministeriön työryhmämietinnössäkin todetaan, tulee elatusta laskettaessa lopuksi vielä aina arvioida, onko ohjeen mukainen lopputulos kaikki asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen kohtuullinen. Käytännössä ongelmat ilmenevät usein varsinkin niiden vanhempien kohdalla, jotka toimivat yrittäjinä. Heidän kohdallaan ohjeen mukaisen laskukaavan noudattaminen ei aina johda elatusvelvollisen kannalta kohtuulliseen lopputulokseen, koska yrittäjän tulot saattavat vaihdella huomattavasti jopa vuosittain. Tämänkin vuoksi muutosmahdollisuuden pitäisi olla nykyistä käytäntöä joustavampaa. Asialla on tietenkin myös kääntöpuolensa. Ei ole lapsen tai edes vanhemman edun mukaista, eikä millään tapaa tarkoituksenmukaista, että elatusavun muuttamisesta kiistellään oikeudessa kerran vuodessa. Oikeusprosessit kun ovat yleensä kaikille osapuolille hyvin raskaita sekä taloudellisesti että henkisesti.

Monella vanhemmalla on jostain syystä käytännössä usein sellainen käsitys, että elatusvelvollisuus lakkaa siinä vaiheessa, kun lapsi ei eron tai muun syyn vuoksi enää asu vanhemman luona. Tämä johtaa osittain siihen, että riitoja ratkotaan tuomioistuimissa asti, kun sopimukseen ei muutoin päästä. Vanhemman ja elatusvelvollisen olisikin hyvä ymmärtää se tosiasia, ettei elatusvelvollisuus suinkaan lakkaa siinä vaiheessa, kun lapsi ei enää asu samassa taloudessa elatusvelvollisen kanssa.

Vanhemman elatusvelvollisuus loppuu kun lapsi täyttää 18 vuotta. Vanhemmat vastaavat lapsen koulutuksesta aiheutuvista kustannuksista myös sen jälkeen, kun lapsi on täyttänyt kahdeksantoista vuotta, mikäli se harkitaan kohtuulliseksi. Tällöin otetaan lain mukaan huomioon erityisesti lapsen taipumukset, koulutuksen kestoaika, siitä aiheutuvien kustannusten määrä sekä lapsen mahdollisuudet koulutuksen päätyttyä itse vastata koulutuksestaan aiheutuneista kustannuksista. Koulutuksesta aiheutuvat kustannukset tulee erottaa varsinaisesta elatusavusta, koska lain sanamuodonkin mukaan kyseessä on lapsen koulunkäynnistä aiheutuvat kustannukset, ei elatuksesta aiheutuvat kustannukset. Koulutusavustuksen määrä onkin lähtökohtaisesti pienempi, kuin lapsen elatuksen määrä, koska sen tulee kattaa lähtökohtaisesti vain koulutuksesta aiheutuvat kustannukset.