Perhe ja perintö

Kuinka epäselvää testamenttia tulkitaan?

Julkaistu: 21.01.2012

Testamenttia tulkitaan siten, että tulkinnan voidaan otaksua vastaavan testamentin tekijän tahtoa. Sen vuoksi noudatetaan perintökaaren säännöksiä vain, jos ei testamentin määräyksestä, sen tarkoitukseen ja muihin olosuhteisiin nähden, ole katsottava muuta johtuvan.

Jos testamentti on kirjoitusvirheen tai virheellisen sanonnan vuoksi saanut toisenlaisen sisällön kuin mitä testamentin tekijä on tarkoittanut, testamentti pannaan täytäntöön, mikäli oikea tarkoitus saadaan selville.

Jos testamentti koskee tiettyä omaisuutta eikä sitä ole jäämistössä, testamentti on siltä osin tehoton.

Jos testamentissa määrättyä omaisuutta kiinnityksen perusteella tai muutoin rasittaa pantti- tai muu oikeus, ei testamentinsaajalla ole oikeutta tämän vuoksi saada muuta omaisuutta.

Jos testamentinsaaja kuolee ennen kuin hänen testamenttiin perustuva oikeutensa on tullut voimaan tai jos testamenttia ei muutoin voida hänen kohdaltaan panna täytäntöön, tulevat hänen jälkeläisensä hänen sijaansa, mikäli heillä olisi ollut oikeus periä testamentin tekijä.

Jos henkilö on testamentilla määrännyt koko jäämistöstään tai kaikesta, mikä ei ole perillisen lakiosaa, eikä testamenttia voida panna täytäntöön jonkun testamentin saajan kohdalta, on yleistestamentinsaajien osuuksia vastaavasti lisättävä. Lakiosaan oikeutettu ei siis voi hyötyä siitä, että joku testamentinsaajista sattuu kuolemaan ennen kuin on saanut testamenttiperintönsä.

Jos taas henkilö on tehnyt testamentin kihlatulleen tai puolisolleen ja kihlaus tai avioliitto sen jälkeen purkautuu muusta syystä kuin testamentin tekijän kuoleman johdosta, on määräys tehoton.

Löydätkö vastauksen kysymykseesi artikkeleistamme?

Artikkelit

Miksi edunvalvontavaltuutus tulisi tehdä juuri nyt?

Edunvalvontavaltuutus ei ole pelkästään varautumista vanhuuteen. Kuvitellaan vaikkapa tilanne, jossa alkutalven pimeässä ajat autolla liukasta tietä kotiin töistä ja yhtäkkiä hirvi osuu tiellesi. Siinä hetkessä varmastikin miettii, kuinkahan tässä käy ja toivottavasti nyt ei satu pahasti. Harmillisessa tilanteessa hirvikolari voi kuitenkin viedä sairaalaan pidemmäksikin aikaa eikä enää olekaan kykenevä hoitamaan omia asioitaan kuten ennen. Tämmöiseen tilanteeseen varautuminen edellyttää jo nyt pohtimaan edunvalvontavaltuutuksen laatimista kuntoon sekä vanhuuden varalle että ns. pahan päivän varalle.

Lue artikkeli

Artikkelit

Perimysjärjestys

Kuka saa omaisuutesi kuoleman jälkeen? Suomessa perintökaari säätelee perimisjärjestyksen. Perinnönsaajat on jaettu kolmeen perillisryhmään eli parenteeliin. Testamentilla perinnönjättäjä voi myös itse vaikuttaa siihen, miten hänen omaisuutensa jaetaan kuoleman jälkeen. Testamentilla ei voi kuitenkaan poistaa rintaperillisten oikeutta ns. lakiosaan.

Lue artikkeli

Artikkelit

Hyvitys yhteistalouden hyväksi annetusta panoksesta.

Avoliitto ei purkautuessaan synnytä samanlaisia varallisuusoikeudellisia vaikutuksia kuin avioliitto. Lähtökohtana on, että avoliiton molemmat osapuolet pitävät oman omaisuutensa. Avoliiton päättyessä ei suoriteta ositusta, eikä kumpikaan osapuoli maksa tasinkoa toiselle. Poikkeuksena tästä on hyvitys yhteistalouden hyväksi annetusta panoksesta.

Lue artikkeli

Puhelinpalvelu

0600 199 33

Oikeudellisten asioiden neuvontapuhelin (3,10 € + ppm/min)

OpusLexin lakimiehet palvelevat sivua myös puhelimitse! Puhelinneuvontaa numerossa 0600 199 33 (3,1 € + ppm/min). Sinua lähinnä vapaana oleva OpusLexin lakimies vastaa puheluusi arkipäivisin kello 8:00-16:00 välisenä aikana, aattopäivinä klo 8:00-14:00.