Perhe ja perintö

Julkaistu: 23.01.2012

Asianajaja Timo Portaanpää, Hämeenlinna, Asianajotoimisto Portaanpää Oy, timo.portaanpaa@aatp.fi

Avoliitto eroaa monessa oikeudellisessa suhteessa avioliitosta, kun käsitellään puolisoiden varallisuusasemia. Avioliitto rakentuu omaisuuden erillisyyden periaatteelle, jonka mukaan aviopuolison ennen avioliiton solmimista omistama omaisuus säilyy hänen omanaan ja sama koskee avioliiton aikana itsenäisesti hankittua omaisuutta kuin myös velkoja. Kuitenkin avioeron sattuessa, mikäli aviopari ei ole laatinut avioehtoa, on molemmilla puolisoilla avio-oikeus toisen omaisuuteen, ts. pääperiaatteen mukaisesti avioparin omaisuus jaetaan erossa puoliksi. Avoliitto on tässä suhteessa turvattomampi parisuhteen tila avioliittoon verrattuna ja avoliiton päättyessä omaisuussuhteet määräytyvät eri tavoin.

Avoparilla on vapaus itse sopia kuinka he avoliiton päättyessä jakavat omaisuuden ja hoitavat velvoitteensa. Mikäli avoliitossa on syntynyt lapsia, joiden isyyden avoliitossa elänyt isä on tunnustanut, jäsentyy lasten asema samalla tavalla kuin avioliitossa. Avopuolisot sopivat lastensa huollosta, asumisesta ja elatuksesta ja hakevat sosiaalilautakunnalta sopimuksen vahvistamista tai jos lasten asioiden järjestelemisestä ei päästä yhteisymmärrykseen, käsitellään syntyneet riidat tuomioistuimessa.

Mitä tulee avoparin koti-irtaimistoon, ei sitä katsota yhteiseksi, vaan omaisuus jaetaan sen mukaan, kelle mikäkin irtain kuuluu, ts. kumpi tietyn irtaimen on saanut kaupan, testamentin, vaihdon, lahjan, tasingon tai perinnön myötä. Näin ollen koti-irtaimistoa ei pidetä avoparin yhteisenä, ellei todisteita yhteisomistajuudesta esitetä. Avopuolisoilla ei lainkaan ole avioliittoon kuuluvaa avio-oikeutta toisen omaisuuteen. Tästä johtuen, avoliitossa on erityisen tärkeää huolehtia siitä, että jos irtainta tai vaikkapa kiinteistö on yhdessä hankittua, on tästä oltava myös näyttöä. Esim. kiinteistön suhteen sovelletaan ns. nimiperiaatetta, jonka mukaan kiinteistö kuuluu sille, jonka nimissä se on. Näin ollen on huolehdittava, että avoparin yhdessä hankkima kiinteistö todella asetetaan molempien osapuolten nimiin. Sen, joka väittää kiinteistöä yhteiseksi omaisuudeksi, vaikka se on merkitty vain toisen puolison nimiin, on näytettävä toteen, että kiinteistö on hankittu yhteisessä tarkoituksessa ja kummankin varoilla. Tässä asiassa näyttökynnys on erityisen korkea. Irtaimen osalta voidaan esim. laatia vapaamuotoisia sopimuksia koskien sitä, onko irtain hankittu yhteisellä rahoituksella ja yhteiseen tarkoitukseen. Niin ikään yhteisistä veloista on tehtävä sopimukset.

Jos kuitenkaan kummaltakaan osapuolelta ei löydy näyttöä sen suhteen, kumman omaisuutta tietty irtain on, syntyy olettama, jonka mukaan irtain on molempien yhteisomistuksessa. Tällöin kyseisen irtaimen suhteen astuu voimaan ns. yhteisomistussuhde. Lähtökohdaksi syntyy irtaimen puoliksi jakaminen, mutta jos tämä ei käytännössä ole mahdollista, on molemmilla oikeus vaatia osaansa siitä, ja kyseeseen tulee irtaimen myyminen yhteisestä päätöksestä tai tuomioistuimen määräyksellä ja kauppahinnan puolittaminen.

Silloin kun avoparille syntyy riitaa omaisuuden jaossa eivät he voi turvautua pesänselvittäjään niin kuin avioliitossa. Käytännössä riidanratkaisukeinona on vain tuomioistuinkäsittely – asia käsitellään riita-asiana. Tuomioistuinkäsittely kustannustensa vuoksi ei ole suotuisa vaihtoehto, mikä seikka puoltaa omaisuussuhteiden selkeää järjestämistä avoliiton aikana. Tuomioistuimessa on mahdollista hakea esim. perusteettoman edun korvaamista. Tuolloin tuomioistuin on oikeuskäytännössä määrännyt kohtuullisen korvauksen esim. silloin, kun toinen avopuolisoista on käyttänyt omia varojaan toisen osapuolen omistaman asunnon remontointiin.