Konkurssipesään kuuluu tietyin poikkeuksin omaisuus, joka velallisella on konkurssin alkaessa ja jonka velallinen saa ennen konkurssin päättymistä. Luonnollisen henkilön konkurssipesään ei kuitenkaan kuulu hänen konkurssin alkamisen jälkeen saamansa omaisuus tai ansaitsemansa tulo.
Konkurssipesään kuuluu myös omaisuus, joka takaisinsaannilla tai muulla perusteella saadaan pesään takaisin.
Omaisuus, joka tulee konkurssipesään kuuluvan omaisuuden sijaan, sekä omaisuudesta saatava tuotto kuuluvat konkurssipesään. Myös velallisen liike- tai ammattitoiminnan kirjanpitoaineisto kuuluu konkurssipesään.
Omaisuus, jota ei voida ulosmitata, ei sen sijaan tietyin poikkeuksin kuulu konkurssipesään. Myöskään velallisen hallinnassa oleva sivullisen omaisuus, joka voidaan erottaa velallisen omaisuudesta, ei kuulu konkurssipesään. Sama koskee omaisuutta, johon sen omistajalla on omistuksenpidätys tai takaisinotto-oikeus.
Laissa elinkeinotulon verottamisessa (EVL, 360/1968) säädetään liiketoiminnan siirrosta. Lainkohdan mukaan liiketoimintasiirrolla tarkoitetaan järjestelyä, jossa osakeyhtiö (siirtävä yhtiö) luovuttaa joko kaikki taikka yhteen tai useampaan liiketoimintakokonaisuuteensa kohdistuvat varat, siirtyviin varoihin kohdistuvat velat ja siirtyvään toimintaan kohdistuvat varaukset siirtyvää toimintaa jatkavalle osakeyhtiölle (vastaanottava yhtiö) saaden vastikkeeksi vastaanottavan yhtiön liikkeeseen laskemia uusia osakkeita tai sen hallussa olevia omia osakkeita. Liiketoimintasiirto on siis vero-oikeudellinen käsite.
Lue artikkeliDigipalvelusäädös tuli voimaan 16.11.2022. Digipalvelusäädös sisältää säännöksiä, joilla on vaikutuksia verkkoalustoja tarjoavien palveluntarjoajien toimintaan. Yhtenä merkittävänä uudistuksena asetus tuo velvollisuuden palveluntarjoajille tarjota mekanismeja, joiden avulla käyttäjät voivat ilmoittaa laittomasta sisällöstä. Tämän myötä palveluntarjoajien tulee myös tarjota käyttäjille, joiden sisältöä mahdollisesti poistetaan, mahdollisuus esittää näkemyksensä asiasta. Lue oheisesta artikkelista lisää aiheesta.
Lue artikkeliYrityskiinnityksestä säädetään yrityskiinnityslaissa (634/1984). Yrityskiinnityslain 1 §:n mukaan elinkeinonharjoittajan omistama elinkeinotoimintaan kuuluva irtain omaisuus voidaan kiinnittää ja sen hallintaa luovuttamatta pantata saamisen vakuudeksi. Koska yrityskiinnityksen julkivarmistus on järjestetty rekisterimerkinnällä, voi yritys jatkaa elinkeinon harjoittamista lähes tavanomaiseen tapaan. Tämä eroaa muun muassa tavallisen irtaimen esineen panttauksesta, kun irtaimen esineen panttauksessa tavanomaisesti julkivarmistus tapahtuu traditiolla eli hallinnan luovutuksella.
Lue artikkeliOikeudellisten asioiden neuvontapuhelin (3,10 € + ppm/min)
OpusLexin lakimiehet palvelevat sivua myös puhelimitse! Puhelinneuvontaa numerossa 0600 199 33 (3,1 € + ppm/min). Sinua lähinnä vapaana oleva OpusLexin lakimies vastaa puheluusi arkipäivisin kello 8:00-16:00 välisenä aikana, aattopäivinä klo 8:00-14:00.