Neuvontapuhelin.png0600 199 33
Oikeudellisten asioiden neuvontapuhelin
(1 € + ppm/min)

Vierailevat asiantuntija kirjoittavat ajankohtaisista aiheista

Elämää pykäläviidakossa

Julkaistu 12.8.2016

Kun kerran kiinteistönvälittäjistä, lääkäreistä, poliiseista, tullista ja huutokauppiaista on tehty jos jonkinlaista tositelevisio-ohjelmaa, niin eikö olisikin jo korkea aika valaista ihmisille asianajajien ihmeellistä arkea? Katsojia varmasti kiinnostaisi päästä ruudun välityksellä mukaan murhasta epäillyn ja asianajajan väliseen kahdenkeskiseen neuvotteluun, hometalo-oikeudenkäyntiin tai vaikkapa pesänselvityskokoukseen, puhumattakaan toimiston kahvihuoneesta!

Tosiasiassa asianajotoimiston arjen kuvaamista olisi lähes mahdotonta toteuttaa erityisesti asianajajaa velvoittavan hyvän asianajajatavan takia. Asianajajien toimintaa ohjaavat eettiset ohjeet, joihin kuuluu muun muassa asianajajaa sitova salassapito- ja vaitiolovelvollisuus. Ei olisi välttämättä päämiehen edun mukaista, että hänen ja asianajajan välinen tulevaa oikeudenkäyntiä koskeva luottamuksellinen neuvottelu saatettaisiin kaiken kansan nähtäville, ainakaan ennen kuin asia on lopullisesti ja lainvoimaisesti ratkaistu. Amerikkalaistyylistä oikeussalidraamaakaan on turha odottaa ehkä muutamaa satunnaista kiukunpurkausta lukuun ottamatta, sillä hyvän asianajatavan mukaisesti asianajajat osoittavat tuomioistuimelle sille kuuluvaa arvonantoa ja suhtautuvat myös vastapuoleen kunnioittavasti.

Löytyisikö asianajajista kertovaan sarjaan halukkaita osallistujiakaan? Asianajajia näkee julkisuudessa harvakseltaan ja lähinnä vain silloin, kun he antavat medialle lausunnon päämiehen luvalla tätä koskevassa asiassa. Markkinoinnin näkökulmasta tositelevisio-ohjelmassa esiintyminen toisi lisää näkyvyyttä toimistolle ja sen myötä potentiaalisia asiakkaita. Tämä olisi melkoinen harppaus, sillä aina 1990-luvulle asti asianajopalvelujen markkinointiin suhtauduttiin varsin kielteisesti. Asianajajan ei ollut sopivaa mainostaa palveluitaan esimerkiksi sanomalehdissä. Voidaan asettaa jokseenkin kyseenalaiseksi se seikka, onko tositelevisio-ohjelman muodossa toteutettu mainonta hyvän asianajajatavan mukaista eli totuudenmukaista, asiallista ja asianajajakunnan arvolle sopivaa?

Viime kädessä, kuten kenelle tahansa palveluntarjoajalle, myös asianajajalle parasta mainosta ovat tyytyväiset asiakkaat. Päämiehen asian ajaminen ja oikeuksien turvaaminen ovat asianajajan työn ytimessä. Asianajotoimeksiannon huolellinen hoitaminen voisi olla mahdotonta, jos kuvausryhmä kulkisi edellä ja ohjaaja antaisi ohjeita. Haluaisitko itse tositv:n häiritsemään asianajajasi työskentelyä?

Miten on puolestaan asianajajan vapaa-ajan laita? Eikö silloin sopisi mennä mukaan ohjelmaan, jos toiseenkin? Asianajajan tulee noudattaa hyvää asianajajatapaa kaikessa toiminnassaan- myös työajan ulkopuolella. Onko televisiossa ja julkisuudessa esiintyminen ylipäätään asianajajan arvolle sopivaa? Se jäänee tapauskohtaisesti arvioitavaksi viime kädessä valvontalautakunnassa, joka harkitsee, onko asianajaja toiminnallaan rikkonut hyvää asianajajatapaa.

 

Mika Miesmäki

asianajaja, Tampere

Asianajotoimisto Lehtinen, Sinivaara & Syrjänen