2016

Vuosilomalaki, merimiesten vuosilomalaki ja sairausvakuutuslaki muuttuvat

Julkaistu: 21.03.2016

Tasavallan presidentti on vahvistanut vuosilomalain, merimiesten vuosilomalain ja sairausvakuutuslain muutokset 18.3.2016. Lait tulevat voimaan 1.4.2016, eli seuraavan lomanmääräytymisvuoden alusta.

 

Kuuden päivän omavastuu vuosilomalla sairastamiseen

Nykyisen vuosilomalain mukaan työntekijä on voinut siirtää ne vuosilomapäivät, jolloin hän on ollut sairaudesta tai tapaturmasta johtuvasta syystä työkyvyttömänä.

Vastaisuudessa työntekijällä, joka sairastuu vuosilomansa aikana, on oikeus vuosiloman siirtämiseen vasta kuuden omavastuupäivän jälkeen. Omavastuupäivät kertyvät myös yksittäisistä työkyvyttömyyspäivistä. Jokaiselle työntekijälle turvataan kuitenkin neljän viikon vuosiloma, jos vuosilomaa on ansaintavuodelta kertynyt vähintään 24 arkipäivää. 

 

Perhevapaalta kertyvän loman väheneminen

Nykyisen lain mukaan työntekijälle kertyy vuosilomaa koko perhevapaan ajalta lukuun ottamatta hoitovapaata. Lakimuutoksen myötä vuosilomaa kertyy korkeintaan 156 äitiys- ja vanhempainvapaapäivältä ja 156 isyys- ja vanhempainvapaapäivältä.

Uutta lakia sovelletaan niihin äitiys- ja vanhempainvapaapäiviin tai vastaavasti isyys- ja vanhempainvapaapäiviin, jotka pidetään lain voimaantulon jälkeen. Lisäksi edellytyksenä on, että kyseisen lapsen hoitamiseksi pidetty ensimmäinen perhevapaajakso pidetään 1.4.2016 tai sen jälkeen. 

 

Asiasta tiedotti työ- ja elinkeinoministeriö

He 145/2015 löydät täältä

Löydätkö vastauksen kysymykseesi artikkeleistamme?

Uutiset

Euroopan komissio ehdottaa verotussääntöjen yhtenäistämistä ja konsernin tuloksen jakamista EU:ssa

Ensin tarkoituksena on sopia yhteisestä yhtiöveropohjasta (Common Corporate Tax Base, CCTB), ja tämän jälkeen yhdistettyä yhtiöveropohjaa (Common Consolidated Corporate Tax Base, CCCTB) koskevista jakosäännöksistä. Yhdistetty yhtiöveropohja tarkoittaa, että eri jäsenvaltioissa toimivien konserniyhtiöiden kokonaistulos jaettaisiin jäsenvaltioiden kesken.

Lue uutinen

Uutiset

KKO hylkäsi anonyymiä todistamista koskevan syyttäjien vaatimuksen

Korkein oikeus on kumonnut Helsingin hovioikeuden päätöksen, jolla hovioikeus oli hyväksynyt neljän todistajan kuulemisen anonyymisti eli heidän henkilöllisyyttään ja yhteystietojaan paljastamatta. Kuulemista koskeva päätös liittyi törkeää huumausainerikosta koskevaan asiaan.

Lue uutinen

Uutiset

Työsopimuslaki muuttuu vuodenvaihteessa

Voimassaolevan työsopimuslain mukaan määräaikaisen työsopimuksen tekemiseen tulee olla perusteltu syy. Työsopimuslakiin lisätään vuodenvaihteessa säännös, joka mahdollistaa määräaikaisen työsopimuksen tekemisen pitkäaikaistyöttömän kanssa ilman perusteltua syytä.

Lue uutinen

Puhelinpalvelu

0600 199 33

Oikeudellisten asioiden neuvontapuhelin (3,10 € + ppm/min)

OpusLexin lakimiehet palvelevat sivua myös puhelimitse! Puhelinneuvontaa numerossa 0600 199 33 (3,1 € + ppm/min). Sinua lähinnä vapaana oleva OpusLexin lakimies vastaa puheluusi arkipäivisin kello 8:00-16:00 välisenä aikana, aattopäivinä klo 8:00-14:00.