2013

Odottavan äidin oikeus työkyvyttömyyskorvaukseen täsmentyi

Julkaistu: 30.12.2013

Korkein oikeus on tuoreessa ratkaisussaan ottanut kantaa työkyvyttömyyskorvaukseen raskausajalla.

Tapauksessa henkilö oli vuonna 1997 sattuneen työtapaturman seurauksena joutunut käyttämään jatkuvasti särkylääkitystä työskennellessään, sillä hänellä oli todettu neuropaattinen kiputila. Tapaturman johdosta aiheutunut ansion alentuma henkilön uudelleenkouluttauduttua pintakäsittelijäksi oli korvattu myönnetyllä tapaturmaeläkkeellä. Vuonna 2010 raskaaksi tullut henkilö ei voinut toimia raskauden aikana maalarin ammatissaan ajalla 17.5.-30.10.2010 liuotinaineille altistumisen vuoksi. Raskauden aikana särkylääkitys oli kielletty, minkä vuoksi myös muussa ammatissa toimiminen estyi raskausaikana.

Työkykyä arvioidaan henkilön kyvyn toimia varsinaisessa työssään sekä muussa työssä, jota häneltä kohtuudella voidaan vaatia, perusteella. Työntekijän koulutus ja työkokemus  vaikuttavat arviointiin. Kyvyttömyyden tulee olla syy-yhteydessä tapaturmaan.

Tapauksessa lääkärinlausuntojen mukaan henkilö oli toisaalta liuotinainealtistuksen ja toisaalta särkylääkekiellon vuoksi kokonaan työkyvytön 17.5. – 30.10.2010.

Vakuutusyhtiön mukaan henkilön tapaturmavamman tilassa ei ollut tapahtunut olennaista muutosta, ja yhtiö eväsi korvauksen katsoen enemmän työkyvyn alentumisen johtuneen raskaudesta. Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta antoi alkuvuodesta 2011 päätöksen, jonka mukaan liuotinainealtistuksen vuoksi työskentelykyvyttömyys ei johtunut tapaturmasta, eli vammojen puolesta henkilö olisi kyennyt maalarintyöhön. Vakuutusoikeus oli samaa mieltä toukokuussa 2012 annetussa päätöksessään.

Korkeimman oikeuden mukaan vakuutusyhtiön korvausvastuu ei kuitenkaan rajoitu, kun henkilö ei voi raskauden vuoksi käyttää särkylääkkeitä, sillä vakuutusyhtiö oli korvausvelvollinen työtapaturman aiheuttamasta vahingosta. Korkein oikeus linjasi, että raskaaksi tuleminen ei ole ennalta arvaamaton tapahtuma vaan kuuluu elämän normaaliin kulkuun. Täten ei ollut ennalta arvaamatonta, ettei henkilö voinut käyttää särkylääkkeitä raskauden aikana.

Korkeimman oikeuden mukaan henkilön työkyky oli alentunut työtapaturman johdosta, jolloin henkilöllä oli oikeus tapaturmavakuutuslain mukaiseen korvaukseen. Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia määrättiin maksamaan henkilölle lain mukainen täysimääräinen korvaus työkyvyn alentuman perusteella ajalla 17.5.-30.10.2010.

Löydätkö vastauksen kysymykseesi artikkeleistamme?

Uutiset

Odottavan äidin oikeus työkyvyttömyyskorvaukseen täsmentyi

Korkein oikeus on tuoreessa ratkaisussaan ottanut kantaa työkyvyttömyyskorvaukseen raskausajalla. Tapauksessa henkilö oli vuonna 1997 sattuneen työtapaturman seurauksena joutunut käyttämään jatkuvasti särkylääkitystä työskennellessään, sillä hänellä oli todettu neuropaattinen kiputila. Tapaturman johdosta aiheutunut ansion alentuma henkilön uudelleenkouluttauduttua pintakäsittelijäksi oli korvattu myönnetyllä tapaturmaeläkkeellä.

Lue uutinen

Uutiset

Esitutkintaan ja pakkokeinojen käyttöön uudistuksia

Tuomioistuin päättää perusoikeuksiin merkittävimmin kajoavien salaisten pakkokeinojen käytöstä poliisin esitettyä asiaa sille. Tuomioistuin päättää myös pakkokeinojen avulla saadun esitutkittavaan rikokseen liittymättömän ylimääräisen tiedon käyttämisestä esimerkiksi vakavien rikosten selvittämiseen.

Lue uutinen

Uutiset

Blogeihin ei saa sisältyä piilomainontaa

Kuluttaja-asiamies on linjannut, että yritysten markkinointikanavinaan käyttämissä sekä ammattibloggaajien pitämissä blogeissa ei saa olla piilomainontaa. Piilomainonnalla tarkoitetaan mainontaa, jota lukija ei erota muusta sisällöstä. Kuluttajansuojalain mainonnan tunnistettavuutta koskevat säännöksen koskevat siis näitä blogeja.

Lue uutinen

Puhelinpalvelu

0600 199 33

Oikeudellisten asioiden neuvontapuhelin (3,10 € + ppm/min)

OpusLexin lakimiehet palvelevat sivua myös puhelimitse! Puhelinneuvontaa numerossa 0600 199 33 (3,1 € + ppm/min). Sinua lähinnä vapaana oleva OpusLexin lakimies vastaa puheluusi arkipäivisin kello 8:00-16:00 välisenä aikana, aattopäivinä klo 8:00-14:00.