Perhe ja perintö

Onko perheenjäsenten ristiriitoihin olemassa vapaamuotoista ratkaisumenettelyä?

Julkaistu: 02.12.2011

Perheessä esiintyvät ristiriidat ja oikeudelliset asiat pyritään ensi sijassa selvittämään asianosaisten välisissä neuvotteluissa ja ratkaisemaan sopimuksella.

Perheasioiden sovittelijat antavat pyynnöstä apua ja tukea silloin, kun perheessä esiintyy ristiriitoja. Sovittelijat voivat antaa pyynnöstä apua ja tukea myös silloin, kun lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen tai sopimuksen noudattamisessa ilmenee ristiriitoja. Perheasioiden sovittelu koskee sekä avioliiton kestäessä että avioerotilanteessa syntyviä ristiriitoja.

Perheasioiden sovittelun järjestämisestä kunnassa huolehtii sosiaalilautakunta. Sovittelua voivat antaa lisäksi ne yhteisöt, yhtymät ja säätiöt sekä henkilöt, jotka ovat saaneet siihen aluehallintoviraston luvan. Oman kunnan sosiaalitoimistosta saa lisätietoa perheasioiden sovittelusta. Perheasioiden sovittelu on ilmaista.

Mikäli ongelmiin ei löydy ratkaisua sovittelun kautta, kannattaa asiassa kääntyä lakimiehen puoleen.

Löydätkö vastauksen kysymykseesi artikkeleistamme?

Artikkelit

Miksi edunvalvontavaltuutus tulisi tehdä juuri nyt?

Edunvalvontavaltuutus ei ole pelkästään varautumista vanhuuteen. Kuvitellaan vaikkapa tilanne, jossa alkutalven pimeässä ajat autolla liukasta tietä kotiin töistä ja yhtäkkiä hirvi osuu tiellesi. Siinä hetkessä varmastikin miettii, kuinkahan tässä käy ja toivottavasti nyt ei satu pahasti. Harmillisessa tilanteessa hirvikolari voi kuitenkin viedä sairaalaan pidemmäksikin aikaa eikä enää olekaan kykenevä hoitamaan omia asioitaan kuten ennen. Tämmöiseen tilanteeseen varautuminen edellyttää jo nyt pohtimaan edunvalvontavaltuutuksen laatimista kuntoon sekä vanhuuden varalle että ns. pahan päivän varalle.

Lue artikkeli

Artikkelit

Perimysjärjestys

Kuka saa omaisuutesi kuoleman jälkeen? Suomessa perintökaari säätelee perimisjärjestyksen. Perinnönsaajat on jaettu kolmeen perillisryhmään eli parenteeliin. Testamentilla perinnönjättäjä voi myös itse vaikuttaa siihen, miten hänen omaisuutensa jaetaan kuoleman jälkeen. Testamentilla ei voi kuitenkaan poistaa rintaperillisten oikeutta ns. lakiosaan.

Lue artikkeli

Artikkelit

Hyvitys yhteistalouden hyväksi annetusta panoksesta.

Avoliitto ei purkautuessaan synnytä samanlaisia varallisuusoikeudellisia vaikutuksia kuin avioliitto. Lähtökohtana on, että avoliiton molemmat osapuolet pitävät oman omaisuutensa. Avoliiton päättyessä ei suoriteta ositusta, eikä kumpikaan osapuoli maksa tasinkoa toiselle. Poikkeuksena tästä on hyvitys yhteistalouden hyväksi annetusta panoksesta.

Lue artikkeli

Puhelinpalvelu

0600 199 33

Oikeudellisten asioiden neuvontapuhelin (3,10 € + ppm/min)

OpusLexin lakimiehet palvelevat sivua myös puhelimitse! Puhelinneuvontaa numerossa 0600 199 33 (3,1 € + ppm/min). Sinua lähinnä vapaana oleva OpusLexin lakimies vastaa puheluusi arkipäivisin kello 8:00-16:00 välisenä aikana, aattopäivinä klo 8:00-14:00.