Kauppa ja sopimus

Ostajan oikeus purkaa kauppa virheen perusteella

Julkaistu: 17.12.2012

Asianajaja Olavi Hölttä, Turku, Asianajotoimisto Hölttä & Co Oy olavi.holtta@holtta.fi

Tässä käsitellään kaupan purkua irtaimen omaisuuden osalta. Maa-alueiden ja muun kiinteän omaisuuden kaupassa virheet ja niiden vaikutukset arvostellaan hieman toisin.

Kaupan purkaminen on virhetilanteissa niin järeä keino, että sitä pyritään välttämään mahdollisuuksien mukaan. Purku ei yleensä ole edullinen kummallekaan kaupan osapuolelle, vaan niin myyjä kuin ostajakin saattavat kärsiä purkamisen seurauksista. Lähtökohtaisesti vaaditaankin, että virheellisyys on niin olennainen, ettei virheen korjaaminen, hinnanalennus ja/tai vahingonkorvaus tule kysymykseen. Ensisijaisesti virhe on pyrittävä korjaamaan tai hoidettava asia uuden vastaavan tavaran toimituksella.

Virheen olennaisuutta joudutaan kussakin yksittäisessä tapauksessa arvioimaan erikseen. Mitään yleistä ohjetta ei voida antaa, mutta olennainen lienee virhe, joka vie ostajalta kaupasta seuraavan hyödyn. Arviointi tulee suorittaa ennen kaikkea tarkastelemalla ostajan olosuhteita. Vaikka virhe vaikuttaisikin vähäpätöiseltä, saattaa se yksittäisessä tapauksessa oikeuttaa kaupan purkuun. Huomioon tulee ottaa erityisesti ostajan tarve kaupan purkuun. Nopea purku saattaa esim. antaa ostajalle mahdollisuuden hankkia vastaavia virheettömiä tuotteita muualta, ja välttää näin tappioita.

Purkuedellytysten ollessa olemassa, ostajan tulee yksilöidysti ilmoittaa myyjälle purkamisesta. Pelkkä virheestä huomauttaminen ei riitä. Toki ilmoituksen voi tehdä samalla, kun virheestä reklamoi, mutta viimeistään purkuilmoitus tulee tehdä kohtuullisessa ajassa. Kohtuullinen aika lasketaan siitä, kun ostaja havaitsi virheen (tai hänen olisi pitänyt se havaita). Kohtuullinen aika määritellään tapauskohtaisesti, ja siinä huomioidaan tavaran laatu, ostajan asema jne. Kovin pitkä aika ei luonnollisesti voi olla, sillä muutoin poljettaisiin myyjän oikeuksia.

On huomioitava, etteivät purkua koskevat säännökset ole sidoksissa vahingonkorvaukseen. Korvauksen saaminen perustuu omaan säännökseen, eikä sopimuksen purkaminen estä korvauksen saamista. Niinpä ostajalla on mahdollisuus purunkin jälkeen saada aiheutuneet vahingot korvatuiksi, mikäli edellytykset tähän ovat olemassa

Kun edellä kuvatut periaatteet perustuvat pitkälti tapauskohtaiseen arviointiin ja oikeuskäytäntöön, kannattaa jokaisessa tapauksessa tarkoin harkita toimintaansa etukäteen. Näin välttyy ikäviltä yllätyksiltä. Asianajajan puoleen on syytä kääntyä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Löydätkö vastauksen kysymykseesi artikkeleistamme?

Artikkelit

Omistuksenpidätys- ja takaisinottoehdosta

Laissa osamaksukaupasta (osamaksukauppalaki) 1 §:ssä säädetään osamaksukaupan legaalimääritelmästä sekä takaisinotto- ja omistuksenpidätysehdosta. Yleisesti ottaen omistuksenpidätys- tai takaisinottoehdon käytön syynä on se, että myyjä haluaa varautua ostajan mahdollisiin sopimusrikkoihin, eli käytännössä joko siihen, ettei ostaja maksa sovittua kauppahintaa taikka siihen, että ostaja viivästyy sovitun kauppahinnan maksamisessa. Omistuksenpidätys- tai takaisinottoehtoa voidaan käyttää myös esimerkiksi hallinnoimistarkoituksessa taikka kontrollitarkoituksessa.

Lue artikkeli

Artikkelit

Tavaran virhe kauppalain mukaan

Kauppa on sopimus, jossa myyjä luovuttaa esineen omistusoikeuden ostajalle rahavastiketta vastaan. Kun kaupan molemmat osapuolet ovat joko yksityishenkilöitä tai elinkeinonharjoittajia, sovelletaan kauppalakia. Tässä artikkelissa tarkastellaan, milloin tavarassa on kauppalain mukaan virhe.

Lue artikkeli

Artikkelit

Vuokranantajan oikeus purkaa vuokrasopimus

Toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus päättyy tavallisesti irtisanomiseen. On kuitenkin tiettyjä erikoistilanteita, joissa vuokrasopimus voidaan purkaa välittömästi. Tässä artikkelissa keskitytään niihin tilanteisiin, joissa vuokranantaja voi purkaa vuokrasopimuksen asuinhuoneistoa vuokratessa. Vuokranantajan purkuperusteet on lueteltu tyhjentävästi laissa ja ylimääräisistä purkuperusteista ei voi sopia.

Lue artikkeli

Puhelinpalvelu

0600 199 33

Oikeudellisten asioiden neuvontapuhelin (3,10 € + ppm/min)

OpusLexin lakimiehet palvelevat sivua myös puhelimitse! Puhelinneuvontaa numerossa 0600 199 33 (3,1 € + ppm/min). Sinua lähinnä vapaana oleva OpusLexin lakimies vastaa puheluusi arkipäivisin kello 8:00-16:00 välisenä aikana, aattopäivinä klo 8:00-14:00.